451 sanaa minusta

Minusta ei pitänyt tulla toimittajaa.

Eikä ehkä edes kirjoittajaa. Mahdollisuuksia oli niin monia (ja on vieläkin).

Olin lapsi, joka suri maailman tilaa ja vahvisti huoltaan lukemalla Valittuja Paloja. ”Koira on surija”, hän luki kiinalaisesta horoskoopistaan.

Ymmärsin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, että minulla on sosiaalitieteilijän sielu

Sittemmin ajauduin valtiotieteelliseen lukemaan viestintää, vaikka nopeasti huomasin, että minua kiinnosti eniten sosiaalipsykologian sivuaine – silloin varsinkin Joensuussa voimistunut uusnatsien liikehdintä. Ymmärsin vasta vuosikymmeniä myöhemmin, että minulla on sosiaalitieteilijän sielu (tästä syystä olen nyt aloittanut logoterapian opinnot, vaikka minulla on vasta pieni aavistus, mitä niillä taidoilla tulevaisuudessa teen).

Hiukan yli parikymppisenä rakensin toimituspäällikkönä ja päätoimittajana lifestyle-lehteä, kirjoitin tuhansia otsikoita ja ingressejä, kiinnostuin ruokajournalismista ja olin ensimmäisten joukossa kirjoittamassa uutta juttumuotoa, blogia. Olivia-lehden ruokablogi sai nimekseen Jensenin kiusaus, ja sen kuvat olivat rumia kuin kesämökkikuntamme Paraisten taksiasema.

Kirjoittajana ruuan lisäksi sosiaalipsykologiset aiheet kiinnostivat yhä enemmän, ja löysin itseni Iltalehden viikonvaihdetoimitusvuoden jälkeen kirjoittamasta eniten ihmisten elämästä.

Kymmenen vuoden aikana kirjoitin Iirosta, jolla on autismikirjon häiriö, seurasin Juhan ja Toven kanssa, millaista on odottaa kolme vuotta sydänsiirtoa, kuuntelin omaishoitajaa, joka olikin rakastunut toiseen, kuljin Nynnyn vanavedessä ja seurasin, mitä käytännössä tarkoittaa huumeista irtautuminen. Ja kuka olisi uskonut: lähdin jopa Barcelonaan formulakisoihin seuraamaan Kimi ja Jenni Räikköstä tarkoituksenani havainnoida, millaista heidän elämäntapansa on.

Jokainen näistä tarinoista, joita voit lukea täällä, imaisi minut mukaansa, ja muistelen niitä usein vieläkin.

Vuonna 2012 Aikakauslehtien liiton Edit-kisassa minut valittiin Vuoden toimittajaksi.

Pidin tärkeänä, että saatoin näiden tositarinoiden kautta kertoa siitä, millainen yhteiskuntamme on ja mikä siinä välillä myös mättää.

Hanna Jensen

Muutaman vuoden päästä sain olla mukana perustamassa Sanomille ruokatoimitusta ja työskentelin kaksi vuotta ruokasisältöjen vetäjänä. Silloin perustimme yhteisöllisen, digitaalisen Soppa365-ruokapalvelun, jossa on mielestäni vieläkin Suomen innostavimmat reseptit ja modernein ote. Olen mahdottoman ylpeä siitä (ja ”Soppaa” on aina välillä ikävä).

Kevään 2016 vietimme mieheni kanssa Palmassa. Opiskelin kieltä, tutustuin ruokakulttuuriin ja tein vähän töitäkin. Seuraava irtiotto on jo suunnitelmissa: haluan aikusvaihto-oppilaaksi Madridiin.

Vuonna 2017 Kirsi Piha kysyi, olisinko kiinnostunut vetämään viestintätoimisto Ellun Kanojen yrityksen omaa mediaa. En harkinnut kauaa, koska yrityksen suorasukainen ote, kehittymisen vimma, uteliaisuus ja jonkinlainen pieni anarkistisuus kiinnosti minua. Teen sitä työtä vieläkin kaksi päivää viikossa. Olen oppinut valtavasti viestinnästä, muutoksesta ja yrityskulttuurista.

Voi olla, että tekisin muutaman asian jälkikäteen toisin

Koska olen utelias, tein myös vuonna 2019 Yle Ykköselle radio-ohjelmaa nimeltä Ruokapuhetta. Voi olla, että tekisin muutaman asian jälkikäteen toisin (ensimmäisten jaksojen virallinen juontajaääneni huvittaa vieläkin), mutta sain tuntumaa ja hyvää oppia radiotekemisestä.

Nyt, viisikymppisenä, haluan hyödyntää tähänastisen työelämäni ja katsoa, mitä annettavaa minulla on muille. En ole opettaja mutta jaan mielelläni ajatuksiani, joita minulla on ajattelusta, kirjoittamisesta, konsepteista, näkökulmista. Innostun erityisesti, jos luulet, ettet osaa kirjoittaa.

Olen työssäni kiinnostunut kaikesta, mikä liittyy erilaisiin kerronnan tapoihin ja sisältöihin. Olen ollut mukana tekemässä useita lehtiuudistuksia ja lehtibrändiuudistuksia.

Elän edelleen kirjoittajan elämää ja vaalin sitä.

Tarvitsetko apuani? Ota yhteyttä!