Oho, riparilla oli tweet wall

 

Katsoin ympärilleni. Ei, kenellekään ei ollut puhelinta kädessä.

Istuin eilen helsinkiläisen Leikosaaren (Lekholmenin) kappelissa rippileirin vierailupäivänä. Käynnissä oli ruotsinkielisen, itähelsinkiläisen Matteus-seurakunnan riparin iltapäiväkokoontuminen. Ohjaaja oli juuri sanonut mikkiin, että me vieraat voisimme halutessamme twiitata.

Twiitata? Kappelissa?

Kyllä, kappelin etuosassa oli tweet wall. Siis tweet-seinä. Seinä, jolla näkyi heijastettuna jokainen twiitti, jonka osallistujat lähettäisivät #storsamling-tunnuksella.

Kappelin etuosassa istui hyväntuulinen pappi Stefan punaisessa villapaidassaan. Hän oli jo twiitannut meidät tervetulleiksi. Leirin ohjaajat toimivat tilaisuuden ”juontajina”.

Katsoin minua lähellä istuvaa isoäitiä. Mietin, tajusiko hän, mitä salin etuosassa tapahtui. Tilanne oli yhtäaikaa jotenkin absurdi ja mahtava.

Nappasin kännykän hetkeksi käteeni ja twiittasin papille kiitokset tervetuliaistoivotuksesta: Tack. Laitoin puhelimen laukkuun.

Ohjelma alkoi. Videokuvaa yhdistettiin puheeseen. Jaha, esitykset oli selvästi tehty prezi-ohjelmalla. Toisella screenillä heijastuivat tweetit, toisella peräkkäin nuorten tekemät videot, kuvakollaasit ja tekstit. Yksi nuorten tekemä filmi kertoi anteeksiantamisesta.

Etsin katseellani dj:tä, sillä musiikki yhdistyi saumattomasti liikkuvaan kuvaan. Ehkä paikalla oli tuotantotiimi? Vai ohjasiko toinen nuoriso-ohjaaja tekniikkaa iPadiltaan? Siltä näytti. Etsintäni keskeytyi, sillä nuoret aloittivat mininäytelmän (ihan livenä lavalla).

Hetken päästä rytmi vaihtui. Alkoi papin ja ohjaajien haastattelu, vähän kuin Hjallis Harkimon keskusteluohjelmassa. Osiota ei ollut venytetty liian pitkäksi, vaan perään taisi tulla rauhallinen video, johon oli kuvattu jokainen ripariosallistuja. He katsoivat suoraan kameraan sanomatta mitään. Viesti kuului jotenkin niin, että rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Olet hyvä niin.

En yhtään liioittele kun sanon, että liikutuin. 18-vuotias vieressäni bongasi kriittisemmin kliseitä.

Yksi videoista tuli Ruotsista. Naisten jalkapallomaajoukkueeseen kuuluva leirin ohjaaja lähetti tsemppauspuheen riparilaisille ja harmitteli, ettei voinut olla paikalla. Hän sanoi, ettei saanut kisoista mitalia mutta sen sijaan paljon muuta.

Tunnin päästä kävelin kappelista ulos hämmentyneenä. Illalla twiittasin Stefan-papille henkilökohtaisen viestin ja kysyin näkemästäni.

Kello oli yksitoista illalla.

Oletko ladannut jo ripariappin? hän uteli.

Jos haluat, voit tsekata kuvia Instagrammissa #matteusskriba! hän jatkoi.

Riparilla oli myös oma blogi. Ja Facebook-sivut. Ja logo. Alkoi tuntua, että riparin (visuaalinen) viestintä oli paremmassa kunnossa kuin monella yrityksellä.

Viestin lähettäjillä oli vahva tarkoitus: että ikiaikainen viesti menisi parhaalla mahdollisella tavalla perille. Leirillä olivat kaikki sosiaalisen median keinot käytössä. En ole pahin mahdollinen teknologiafriikki enkä usko, että välineistä on apua, jos opetuksen ajatuksen sisältö (kouluissakaan) ei ole kunnossa. Päinvastoin, olen usein jopa nihkeä. Mutta kun katsoin 15-vuotiaita, tuntui, että otteet saattoivat olla kohtalaisen oikeat. Sillä lähes kukaan ei twiitannut. Nuorilla ei juuri näkynyt kännyköitä kädessä. Aito puhe, musiikki ja liikkuva kuva lavalla olivat niin kiinnostavat, että ei ollut tarvetta eikä halua räplätä puhelinta.

Tekstin kirjoittaja ei kuulu kirkkoon.

Tunteet on meillä tapakristityilläkin -kirjoitus puhutti eilen lukijoita.

Oikealla ylhäällä oli tweet wall ja vasemman puoleisella kankaalla pyörivät filmit, kuvakollaasit ja tekstit.

Oikealla ylhäällä oli tweet wall ja vasemmalla pyörivät filmit, kuvakollaasit ja tekstit. Kuten huomaatte, päät ovat ylhäällä eivätkä kohti kännyköitä.

En ole koskaan käynyt riparia, mutta arvelisin, että tätä se on.

En ole itse ollut rippileirillä, mutta arvelisin, että tätä se on.

 

Asiat, joita en tehnytkään

 

Muutin kesäkuun 3. päivä saaristoon mökille. Pakkasin mukaan ne muutamat vaateparret, joissa kuljen koko kesän (sama t-paita monta päivää), tietokoneen, iPadin, hammasharjan, pinsetit kulmakarvojen nyppimistä varten ja kissat. Mies ja lapset jäivät kaupunkiin vielä kuukaudeksi. Alkoi kirjoittaminen.

Tein kymmenentuntisia (ihania) työpäiviä ja kävin välillä veneellä kaupassa. Isot veneet ymmärsivät väistää minua Paraisten läpi kulkevassa, kapeassa kanaalissa.

Heräsin aamuisin kuudelta. Kirjoitin yhdeksään. Söin aamupalan, kävin suihkussa ja kirjoitin taas pari tuntia. Pidin parin tunnin tauon. Lähdin melomaan. Oli päiviä, jolloin en nähnyt yhtään ihmistä. En edes itseäni, sillä en välttämättä katsonut peiliin.

Kun työt oli tehty, laskin, että olin kirjoittanut juttuja ja tekstejä kesäkuussa 93 000 merkin edestä. Se on yhtä paljon kuin neljäsosa kirjaani, jota rakentelin kolme vuotta. Eri asia kuitenkin. En ollut koskaan aikaisemmin laskenut töitäni merkkimäärissä enkä tunneissa. Tämä kesäkuu oli erilainen. Sen lopussa tiesin, että oli loman aika. Blogasin päässäni, mutta en halunnut avata tietokonetta.

Nyt on heinäkuun 21, päivä, Hannan päivän aamu, ja nostin ”kynän” taas käteen. Johtuu ainoastaan siitä, että ystävä kysyi eilen, milloin taas kirjoitat. Ehkäpä muutaman rivin voisi?

Olin kommentoinut Twitterissä toisen ystävän friteerauskokeiluja ja kirjoittanut perään, että itse friteeraan kerran vuodessa. Ystävä kirjoitti, että olisipa hauska lukea, mitä muuta teen vain kerran vuodessa. Voi, niin monia asioita.

Idea kääntyi päässäni viime yön aikana seuraavaksi: Mitä kaikkea olin ajatellut tehdä tänä kesänä mutta en tehnytkään (olen mestari tekemään tavoitteita ja näkemään loistavat lopputulokset silmissäni). Tässä lista:

1. Harjoittelen joka päivä käsiseisontaa, jolloin kesän lopussa seison käsilläni jo 20 sekuntia.

Tulos: En ole harjoitellut kertaakaan. En ole edes laskenut toista kättä maahan.

2. Leivon korvapuusteja. Opettelen kertalaakista tekemään hyviä.

Tulos: En ole ostanut edes voita. Ei ole käynyt mielessäkään leipoa pullia.

3. Herään kuudelta ja käyn melomassa tai laiturilla joogaamassa. Nautin aamun rauhasta, utuisuudesta tai peilityynestä merestä.

Tulos: Olen muuttunut aamuvirkusta aamunukkujaksi (noh, suhteellinen käsite) ja kömmin ylös joskus puoli yhdeksältä. Ensimmäinen ajatus: kahvi. Katson peilityyntä merta ikkunasta.

4. Lähden ex tempore vieraaseen kaupunkiin yhdeksi yöksi. Vaikka Hankoon.

Tulos: En ole käynyt kesällä Hangossa. Kävin kerran Turussa. Olin kolme tuntia.

5. Luen kirjan Thinking in Numbers. Se tekee minulle hyvää.

Tulos: Ostin kirjan Thinking in Numbers. En ole lukenut sitä.

6. Ilmoittaudun seisten melojien (SUP) opettajakurssille.

Tulos: Olen lukenut opettajakurssin sisällön läpi. En ole ilmoittautunut. Ensin pitää opetella kunnolla pivot turn ja säästää rahat.

7. Vien kaikki korjattavat vaatteet ompelijalle Paraisilla, koska täällä on edullisempaa.

Tulos: Tuossa ne makaavat.

8. Alan jälleen seurata Tuomas Enbuskea ja Alexander Stubbia Twitterissä.

Tulos: Non following.

9. Teen uudesta Raakaruoka-aika!-kirjasta ruokaa koko kesän.

Tulos: Luin hienot reseptit läpi, en ole kokeillut yhtäkään. Välineiden hankkimiseen menisi tonni.

10. Mietin yritykselleni groovyn toimintasuunnitelman ensi vuodeksi.

Tulos: Latasin Domino-sisustuslehden sovelluksen iPadille ja aloin tuijotella Smart Rooms –sisustuskuvia.

Lopullinen tulos: Koska en ole tehnyt mitään järkevää, poikkeavaa enkä tehokasta, alkaa tuntua, että olisi taas voimia tehdä jotain järkevää, poikkeavaa ja tehokasta. Aivot ovat levänneet.

Työputken päätteeksi kävimme Skotlannissa Atlannin rannikolla. Siellä jos missä olisin normaalisti kirjoittanut.

Työputken päätteeksi kävimme Skotlannissa Atlannin rannikolla. Näissä maisemissa jos missä olisin normaalisti kirjoittanut.

Tuijottelin tuntikausia nousu- ja laskuvettä.
Tuijottelin tuntikausia nousu- ja laskuvettä.

Mutta kyllä Paraisillakin on tuijoteltavaa. Kuten tämä Cafe Hallonbladin sisäpiha.

Mutta kyllä Paraisillakin on tuijoteltavaa. Kuten tämä Cafe Hallonbladin sisäpiha.

Kirjaisissa vanha tuulimylly on rakennettu Bok Malen -"kirjakeskukseksi", josta kävijä saa lainata kirjoja. Saa toki tuodakin.

Kirjaisissa vanha tuulimylly on rakennettu Bok Malen -”kirjakeskukseksi”, josta kävijä saa lainata kirjoja. Saa toki tuodakin.

Tällainen tuulien intohimoinen seuraaja osaa kuitenkin suojautua tehokkaasti kovilta merituulilta. Tällä hetkellä tulee poikkeuksellisesti luoteesta.

Tällainen tuulien intohimoinen seuraaja osaa suojautua tehokkaasti . Tällä hetkellä tulee poikkeuksellisesti luoteesta, myöhemmin tänään 14 m/s.

 

Ihanaa saada ilmaiseksi, vai onko?

 

Olen työskennellyt freelance-toimittajana vuodesta 2004. Joogassa olen käynyt vuodesta 2007.

Kun ajat ovat olleet tiukat, kirjoittajat ovat muistuttaneet toisiaan, ettemme myisi työtämme pilkkahintaan. Hintojen dumppaaminen ei ole ratkaisu. Meidän pitää tulla toimeen.

Ennen kaikkea kirjoittajien yhteisö on muistuttanut, ettei kukaan antaisi kirjoituksiaan ilmaiseksi. Se tuhoaisi kaikkien kirjoittajien markkinat. Uudet, nuoret toimittajat eivät saisi töitä ollenkaan. Toisaalta freelancerit ovat vedonneet työnantajiin, etteivät he ostaisi uusilta, nuorilta toimittajiltakaan tekstejä pilkkahintaan saatikka ottaisi niitä ilmaiseksi. Silloin markkinat vääristyisivät, laatu ehkä heikkenisi ja kokeneet vaihtaisivat alaa.

Tänä kesänä Helsingissä on saanut joogatunteja ilmaiseksi. Aluksi katsoin kuvia hymyillen: 40–50 ihmistä yhtä aikaa auringossa joogaamassa, ihanaa. Joogitkin varmasti iloitsivat: ilmaisia tunteja, mahtavaa. Ei ihme, että tunneille rynnisti ihmisiä.

Iloani ei kestänyt kauan. Tajusin, että pienten joogakoulujen kannalta viattomat ilmaistunnit ovat katastrofi.

Mistä joogakoulut saavat kesän liikevaihtonsa, jos kaikki joogaoppilaat ovat ilmaistunneilla puistoissa?

Olen käynyt kaikki nämä vuodet eri joogakouluissa joogaamassa, eri opettajien tunneilla. Käyn säännöllisesti viidessä joogakoulussa. Kuljen taitavien opettajien perässä.

Ymmärrän, miten mukavalta freelancer-joogaopettajasta täytyy tuntua, kun hän antaa tunnin ilmaiseksi. Hän tekee hyvän teon. Kenties joku, jolla ei olisi muuten varaa, saa nyt nauttia joogasta. Alun perin ilmeisesti joogaopetuksesta ei edes kuulunut ottaa maksua. Mutta ajat ovat muuttuneet.

Yksittäisen freelancer-joogaopettajan henkilökohtainen talous ei kaadu, jos hän antaa yhden tai kaksi ilmaisjoogatuntia viikossa. Mutta kun ilmaistunteja antavia joogaopettajia on monta, seuraukset näkyvät joogakouluissa. Niissä samoissa, jotka työllistävät  freelancer-joogaopettajat syksyllä, talvella ja keväällä. Jotta joogakoulut pysyvät pystyssä, ne tarvitsevat myös kesällä liikevaihtoa. Ilman sitä toiminta ei jatku. Koulut menevät konkurssiin. Kaikki tietävät, että joogakoulun pitäminen ei ole muutenkaan kultakaivos.

Nopea vilkaisu yritysten taloustietoihin vahvistaa, että tappiolla mennään.

Joogakoulujen menestys on myös freelance-opettajien asia. Jos talvella ei ole joogakouluja, ei ole töitäkään. Jos talvella ei ole joogakouluja, ei ole seuraavana kesänä joogaajiakaan. Ehkä joogakoulut voisivat tarjota enemmän ulkojoogatunteja, jos kysyntä on näin kova. Vai onko se kova juuri siksi, että tunnit ovat ilmaisia? Mutta todennäköisesti tarvitaan lisää elämyksiä, tapahtumia, iloa, tempauksia.

Oma kantani on selvä. Haluan maksaa joogatunnistani normaalin liiketoiminnan tavoin. Haluan maksaa, vaikka en ole suurituloinen. Haluan, että helsinkiläiset joogakoulut pysyvät jatkossakin hengissä, jotta voin harrastaa joogaa.

Kaikesta huolimatta, lisää näitäkin!

Kaikesta huolimatta, lisää näitäkin!

 

Haastattelijan kymmenen sääntöä

 

1. Tee haastateltavan kanssa jotakin

Käytä aikaa sen miettimiseen, missä ja miten haastattelet.

Usein perushaastattelua toimivampaa on tehdä haastateltavan kanssa jotakin. Etenkin puhki kirjoitettuihin ihmisiin voi näin saada uuden kulman.

Tekemisen pitää liittyä haastattelun teemaan. Jos haastattelet hiljattain äidiksi tullutta julkkista, mene hänen kanssaan vaunulenkille. Jos teet juttua keikkailevasta muusikosta, aja hänen kyydissään kotiin yöllä keikan jälkeen.

Mikäli päätät haastatella pöydän ääressä, pyri haastateltavan henkilökohtaiselle alueelle ja tee siellä havaintoja.

Yritä aina päästä kotiin. Harrastukseen liittyvä paikka on hyvä. Työhuonekin on parempi kuin kahvila.

2. Yllätä julkisuuden henkilö

Jos haastateltavasi on julkisuuden henkilö ja häntä on haastateltu kymmeniä tai satoja kertoja, voit myös rakentaa haastatteluun idean. Tee kysely, järjestä tietovisa tai pyydä haastateltavaa tekemään kanssasi kymmenen väitettä, epäkohtaa tai oivallusta. Esittele idea hänelle etukäteen.

Anna haastateltavalle mahdollisuus puhua hänen itsensä lisäksi jostakin asiasta, joka on hänelle tärkeä ja josta hän tietää. Asian ei tarvitse olla hänen julkaisemansa levy tai kirja.

Jos tiedät etukäteen, että haastattelusi myydään kannessa sitaatilla, pidä huoli, että saat haastattelussa sitaatin ja voit kirjoittaa sellaisen juttuun. Epäsuoran kerronnan nostaminen sitaatiksi kanteen on lukijan huijaamista.

3. Tiedä vähemmän ja näytä se

Mene haastatteluun avoimin mielin. Älä esiinny kaikkitietävänä. Näytä mieluummin, ettet tiedä kuin että tiedät kaiken. Ole utelias ja kiinnostunut.

Haastateltava vaistoaa, jos toivot tietynlaisia vastauksia tai jos olet päättänyt juttusi suunnan jo etukäteen.

Ohjaile kysymyksiä, älä haastateltavan vastauksia.

Varo kantaaottavia kysymyksiä erityisesti silloin, jos olet haastateltavan kanssa eri mieltä tai jos hän on jutussa ns. syytetyn asemassa (esimerkiksi huonosta päätöksestä moitittu poliitikko). Jutusta tulee kokonaisempi, kun saat mukaan myös vastapuolen näkökulman.

4. Mene kysymään, älä viihtymään

Haastattelu ei ole luonnollinen keskustelu tai mukava jutusteluhetki. Se on työtä, usein luonnoton tilanne, jossa toisilleen tuntemattomat ihmiset keskustelevat aroistakin asioista.

Tehtäväsi on kysyä ne kysymykset, jotka lukijat kysyisivät, jos pääsisivät tapaamaan haastateltavan. Tietoisuus tästä auttaa, jos sinun on vaikea kysyä kiusallisia kysymyksiä.

Kysy vaikeat kysymykset rauhallisesti ja varmasti. Usein haastateltava puntaroi, kestääkö toimittaja rankat asiat, jotka tälle pitäisi kertoa. Näytä, että kestät.

5. Ole hiljaa

Älä puhu liikaa. Sinun tehtäväsi on kuunnella.

Ihmiset eivät kestä hiljaisuutta, he alkavat täyttää sitä puhumalla. Kiinnostavimmat asiat tulevat esille usein tässä täytepuheessa.

Jos haastateltava eksyy aiheesta, tuo hänet ystävällisesti takaisin jutun näkökulmaan. Älä väsytä haastateltavaa antamalla hänen jaaritella turhia.

6. Kysy lyhyitä kysymyksiä

Kysy yksinkertaisia, lyhyitä kysymyksiä.

Kysy myös kysymyksiä, joihin haastateltava voi vastata tarinoilla. Kuten: miten kaikki alkoi? Tai: mitä tapahtui ennen kuin pääsitte perille?

Älä kysy kysymyksiä, joihin haastateltava voi vastata adjektiiveilla. Älä siis kysy: millainen lapsi olit? Kysy mieluummin: mitä teit mieluiten, kun olit kuusivuotias?

7. Kysy lisäkysymyksiä

Jotta saat tarpeeksi tietoa, sinun pitää esittää lisäkysymyksiä. Lähes kaikissa tilanteissa toimiva jatkokysymys on: miten tämä ilmenee?

Puhekieliseksi muotoiltuna tämä kysymys kuuluu esimerkiksi: Miten tapahtunut näkyi käytännössä? Kerroit olevasi väsynyt, mistä sen huomasi? Sanoit, ettet halunnut toimia vaaditulla tavalla, mistä muut sen ymmärsivät?

Kun esiin nousee jutun kannalta erityisen oleellinen asia, joudut kysymään niin monta lisäkysymystä, että niiden sarjatuli saattaa tuntua haastateltavasta oudolta. Toisinaan kannattaa selittää, että jutusta ei tule hyvää ilman tarkkaa kuvailua, siksi kysyn sinulta tästä asiasta 30 kysymystä lisää. Kun haastateltava ymmärtää toimittajan tarpeen, hän tarjoaa mielellään tietoa.

8. Näin selviät, jos haastateltava ei puhu

Joskus haastateltava ei sano mitään käyttökelpoista. Älä hermostu.

Olet edelleen haastattelija, esitä siis kysymyksesi. Kirjaa ylös haastateltavan harvasanaiset vastaukset. Merkitse muistiin hiljaisuudet. Huomaa myös haastateltavan eleet ja ynähdykset.

Juttua tehdessäsi kirjoita siihen omat kysymyksesi ja haastateltavan vastahakoiset vastaukset. Jutun sisään sijoitetut kysymys-vastaus-jaksot toimivat usein hyvin. Kirjoita niihin myös hiljaisuudet ja haastateltavan muut tavat reagoida.

Näiden jaksojen avulla näytät, minkälainen haastateltava on. Hanki haastateltavasta tai jutun aiheesta muuta tietoa muuta kautta, jotta saat jutusta ehjän.

9. Käytä aistejasi

Tarvitset hyvää juttua varten valtavasti yksityiskohtia myös muista asioista kuin siitä, mitä haastateltava sanoo. Kerää havaintoja käyttämällä kaikkia aisteja: Katsele, kuuntele, tunnustele. Haista ja maista.

Älä luota siihen, että kirjoittaessasi muistat yksityiskohdat. Muistat luultavasti jotakin, mutta et riittävän tarkasti. Kirjoita havaintojasi muistiin. Napsi kuvia kännykällä. Nauhoita jokin ääni.

Kysele myös haastateltavan havaintoja asioista, joista hän puhuu. Jos haastateltava kertoo ensimmäisistä farkuistaan, kysy, miltä ne tuntuivat jalassa. Jos hän kuvailee lomamatkaa tropiikkiin, kysy, mitä hän haistoi ensimmäisenä astuessaan lentokoneesta.

10. Kehtaa soittaa perään

Toisinaan haastattelun jälkeen harmittaa. Miksi en kysynyt tästä asiasta lisää? Miksi en tarttunut tuohon sivulauseeseen?

Soita haastateltavalle ja esitä kysymättä jääneet kysymykset. Se ei ole noloa, se on huolellista työntekoa.

Haastateltava ei puhelusta pahastu. Hän kokee, että toimittaja haluaa tehdä jutun mahdollisimman hyvin.

Säännöt laativat toimittaja Mirka Heinonen ja Hanna Jensen.

 

Järjestys se olla pitää

 

En ole kirjoittanut blogiani kahteen viikkoon. Johtuu siitä, että olen kirjoittanut artikkelia, joka on imaissut minut omiin maailmoihini.

Kun olen juttujen kanssa siinä vaiheessa, että taustatyö on tehty ja ryhdyn kirjoittamaan, ajatukseni roikkuvat artikkelissa koko ajan. Mietin lauserakenteita, aloitusta ja lopetusta. Ennen kaikkea mietin sitä, missä järjestyksessä asiat kerron. En esimerkiksi kerro jutussani tarinaa siinä järjestyksessä kun haastateltavat ovat kertoneet sen minulle.

En tiedä toista yhtä kiinnostavaa puuhaa.

Artikkeli, jota tällä hetkellä kirjoitan, ilmestyy ensi syksynä Imagessa. Sen pituus on juuri nyt noin 27 000 merkkiä, mikä on paljon jopa aikakauslehtijutulle. Tosin aika varmasti juttu lyhenee editoinnissa.

Jutussani yhdistyvät jännittävä tarina ja fakta (en voi nyt paljastaa näkökulmaa). On käsittämättömän kiinnostavaa miettiä, miten nivon nämä kaksi asiaa yhteen.

Tällä kertaa kirjoitin ensin jutun lopun. Sitten naputtelin alun. Sitten kirjoitin muutaman jakson niiden väliltä. Kun ensimmäinen versio oli valmis, printtasin sen, jotta voisin katsoa aanelosia ja järjestellä palikoita tarvittaessa uudestaan. Pari asiakokonaisuutta vaihtoikin paikkaa. Kaikki tämä vei niin paljon energiaa, että piti syödä tavallista enemmän. Kävin kahvilla ystävän kahvilassa, ja kun istuin pöydän ääressä, hän huomautti:

”Sulla on toi ilme.”

Toi ilme tarkoittaa omissa ajatuksissa pyörimistä, sen miettimistä, vaihdanko kahden kappaleen paikkaa vai en. En puhunut kenellekään sanaakaan.

En ole kirjoittaja, joka saa kerralla valmiiksi. Olen yrittänyt hidastaa kirjoittamistani, jotta en joutuisi editoimaan omia juttujani niin paljon. Mutta perjantaina, kun nautiskelin aanelosieni kanssa, tajusin, etten edes halua. Tämä tapa sopii minulle.

Kirjoittaminen on siinä mielessä erikoista puuhaa, että kun tekstini siirtyy editoijalle, hän luultavasti näkee vielä parannettavaa järjestyksessä. Se tarkoittaa, että olen jo sokeutunut omalle tekstilleni.

Se on ihan ok.

Nimittäin editoijani Imagessa on ihan yhtä hulluna tähän puuhaan. Hän alkaa ”se ilme kasvoillaan” miettiä juttuni asioiden järjestystä. Ja kun paras järjestys lopulta löytyy, ilme poistuu ja jäljellä on leveä hymy. Molemmilla.

 

Kukat voi kauppakadulla järjestää näinkin. Istanbulissa ainakin.

Kukat voi kauppakadulla järjestää näinkin. Istanbulissa ainakin.

Joku on miettinyt näidenkin mausteiden järjestyksen tarkkaan.

Joku on miettinyt näidenkin mausteiden järjestyksen tarkkaan.

Ei ole ollenkaan sanottua, että tällä tavalla matkustavalla...

Ei ole ollenkaan sanottua, että tällä tavalla matkustavalla…

...on mukavampaa kuin tällä tavalla matkustavalla.

…on mukavampaa reissussa kuin tällä tavalla matkustavalla.

Järjestys se olla pitää jutussakin.

Järjestys se olla pitää, jutussakin.